Kaukoputken tarina alkaa jo sen varhaisemmasta vaiheesta, kiikareista. Niiden historia on epätarkempi kuin kaukoputken itsensä, ja niillä on lukuisia keksijöitä. Kaikilla oli kuitenkin sama konsepti. kaksi linssiä joista toinen on kupera ja toinen kovera muodostavat kuvan kohteesta joka on kaukana niin että se näyttää olevan lähempänä. Ensimmäinen kirjattu kaukoputken kehittäjä on kuitenkin Galileo Galilei.
Galileo Galilei(1564-1642) kuuli kaukoputkesta ensimmisen kerran vuonna 1609. Kun valmisti itselleen sellaisen oppi hän myös parantelemaan sitä. Galilei onnistui saavuttamaan jopa 30-kertaisen suurennoksen. Galilei onnistui tällä uudella kaukoputkellaan näkemään Jupiterin kolme suurinta kuuta, Io, Europa, ja Kallisto. Hän myös havainnoi venuksen liikerataa, ja tutki kuun kraatereita. Galileo Galilein Kaukoputki ei kuitenkaan ollut täydellinen, ja siinä oli mainittavia ongelmia. Kaukoputki oli huonolaatuinen, ja linssien takia kaukoputki vääristi valoa.
Galilein jälkeen ongelmia alettiin ratkaista aluksi suurentamalla kaukoputkea, pidempi kaukoputki vähensi mittavirhettä. Kaukoputkista tuli suuria ja raskaita, ja niiden siirtely oli vaikeaa.
peilikaukoputken toiminta
James Gregory kehitti vuonna 1663 uudenlaisen kaukoputken, Peilikaukoputken. sen toiminta perustui lasisten linssien sijaan metallipeileihin. Se jäi kuitenkin konseptiksi viideksi vuodeksi kunnes Isaac Newton toteutti peilin käytännössä. Kun peilikaukoputki yleistyi, ilmeni siinäkin suuri ongelma. Kun peilit alkoivat laajeta kymmenmetrisiksi, kävi metallisten peilien ongelma ilmi. Ne olivat raskaita, ja työläitä hioa, sekä vaativat suurikokoisen kaukoputken. Vasta vuonna 1850 keksittiin nykyaikaiset peilit jotka olivat lasin päälle levitettyä hopeakalvoa. tämä mahdollisti rakenteeltaan helpommin kasattavat kaukoputket
kaukoputkien kehitys alkoi hidastua 1900-luvun vaihteessa. Suurten vuorten huipuille sijoitettujen observatorioiden kaukoputket pysyivät peilikaukoputkina, ja vain peilien määrä niissä muuttui. vielä tänäkin päivänä suurin linssikaukoputki sijaitsee chigagossa, joka rakennettiin 1902. pituutta sillä on 19 metriä. [1]
Vasta 1950-luvulta lähtien alkoi Kaukoputkien uusi muuttumiskausi. Avaruuden tutkimuksen yleistyessä eri aallonpituuksia aistivia ja kuvaavia teleskoopeiksi kutsuttuja laitteita syntyi. Ne näkivät esimerkiksi ultraviolettivaloa, tai gamma-säteilyä jota tähdet välittivät. Perinteisiä kaukoputkia alettiin kutsua optisiksi teleskoopeiksi, koska niillä havainnoitiin näkyvää valoa. Teleskooppien kehityksessä tuli seuraava
haaste, maan ilmakehä. Se rajoitti Röntgen tai infrapuna-säteilyä havainnoivia laitteita maan pinnalla.
tätä ongelmaa rajoitettiin sijoitamalla maanpäälliset observatoriot korkeisiin paikkoihin, joissa ilmakehän vaikutus olisi vähäisempää. observatorioista myös tehtiin suuria, jotta mahdollisimman paljon infoa voitaisiin kerätä yhdellä observatoriolla. Maailman suurin observatorio, Gran telescopico canarias, rakennettu 2007, sijaitsee espanjassa. Siinä on kymmenen metrin kokoiset havainnointilaitteet
Hubble
ratkaisuksi kehitettiin maan ilmakehän ulkopuoliset observatoriot. Ne olivat suuria satellitteja, jotka toimivat samalla tavalla kuin maassa sijaitsevat observatoriot. Niiden haitta oli suuret kustannukset saada toimiva observatorio avaruuteen, ja ylläpitää sitä, mutta niiden etu maahan nähden oli se ettei niitä haitannut maan ilmakehä. merkittävin ja ensimmäisiä näistä teleskoopeista oli Hubble joka on jo 26 vuotta ollut toiminnassa. se oli merkittävän suuri ultraviolettisäteilyä kuvaava teleskooppi. sen toiminnan on suunniteltu jatkuvan jopa 2040 asti. Tällä hetkellä on taas käynnissä avaruusajan hidas kausi, eikä uusia merkittäviä tapahtumia tule myöskään teleskooppien osalta. Kuitenkin 2 uutta avaruus-teleskooppia on tällä hetkellä suunnitteilla, Euclid ja WFIRST joiden on odotettu korvaavan hubble avaruuden kuvaamisessa, ja parantavan tätä tehokkuutta vielä
Ensimmäisestä kaukoputkesta Hubble-teleskooppiin
Kaukoputken tarina alkaa jo sen varhaisemmasta vaiheesta, kiikareista. Niiden historia on epätarkempi kuin kaukoputken itsensä, ja niillä on lukuisia keksijöitä. Kaikilla oli kuitenkin sama konsepti. kaksi linssiä joista toinen on kupera ja toinen kovera muodostavat kuvan kohteesta joka on kaukana niin että se näyttää olevan lähempänä. Ensimmäinen kirjattu kaukoputken kehittäjä on kuitenkin Galileo Galilei.
Galileo Galilei(1564-1642) kuuli kaukoputkesta ensimmisen kerran vuonna 1609. Kun valmisti itselleen sellaisen oppi hän myös parantelemaan sitä. Galilei onnistui saavuttamaan jopa 30-kertaisen suurennoksen. Galilei onnistui tällä uudella kaukoputkellaan näkemään Jupiterin kolme suurinta kuuta, Io, Europa, ja Kallisto. Hän myös havainnoi venuksen liikerataa, ja tutki kuun kraatereita. Galileo Galilein Kaukoputki ei kuitenkaan ollut täydellinen, ja siinä oli mainittavia ongelmia. Kaukoputki oli huonolaatuinen, ja linssien takia kaukoputki vääristi valoa.
Galilein jälkeen ongelmia alettiin ratkaista aluksi suurentamalla kaukoputkea, pidempi kaukoputki vähensi mittavirhettä. Kaukoputkista tuli suuria ja raskaita, ja niiden siirtely oli vaikeaa.
kaukoputkien kehitys alkoi hidastua 1900-luvun vaihteessa. Suurten vuorten huipuille sijoitettujen observatorioiden kaukoputket pysyivät peilikaukoputkina, ja vain peilien määrä niissä muuttui. vielä tänäkin päivänä suurin linssikaukoputki sijaitsee chigagossa, joka rakennettiin 1902. pituutta sillä on 19 metriä. [1]
Vasta 1950-luvulta lähtien alkoi Kaukoputkien uusi muuttumiskausi. Avaruuden tutkimuksen yleistyessä eri aallonpituuksia aistivia ja kuvaavia teleskoopeiksi kutsuttuja laitteita syntyi. Ne näkivät esimerkiksi ultraviolettivaloa, tai gamma-säteilyä jota tähdet välittivät. Perinteisiä kaukoputkia alettiin kutsua optisiksi teleskoopeiksi, koska niillä havainnoitiin näkyvää valoa. Teleskooppien kehityksessä tuli seuraava
haaste, maan ilmakehä. Se rajoitti Röntgen tai infrapuna-säteilyä havainnoivia laitteita maan pinnalla.
tätä ongelmaa rajoitettiin sijoitamalla maanpäälliset observatoriot korkeisiin paikkoihin, joissa ilmakehän vaikutus olisi vähäisempää. observatorioista myös tehtiin suuria, jotta mahdollisimman paljon infoa voitaisiin kerätä yhdellä observatoriolla. Maailman suurin observatorio, Gran telescopico canarias, rakennettu 2007, sijaitsee espanjassa. Siinä on kymmenen metrin kokoiset havainnointilaitteet
ratkaisuksi kehitettiin maan ilmakehän ulkopuoliset observatoriot. Ne olivat suuria satellitteja, jotka toimivat samalla tavalla kuin maassa sijaitsevat observatoriot. Niiden haitta oli suuret kustannukset saada toimiva observatorio avaruuteen, ja ylläpitää sitä, mutta niiden etu maahan nähden oli se ettei niitä haitannut maan ilmakehä. merkittävin ja ensimmäisiä näistä teleskoopeista oli Hubble joka on jo 26 vuotta ollut toiminnassa. se oli merkittävän suuri ultraviolettisäteilyä kuvaava teleskooppi. sen toiminnan on suunniteltu jatkuvan jopa 2040 asti. Tällä hetkellä on taas käynnissä avaruusajan hidas kausi, eikä uusia merkittäviä tapahtumia tule myöskään teleskooppien osalta. Kuitenkin 2 uutta avaruus-teleskooppia on tällä hetkellä suunnitteilla, Euclid ja WFIRST joiden on odotettu korvaavan hubble avaruuden kuvaamisessa, ja parantavan tätä tehokkuutta vielä
[2]